Olin jo melkein unohtanut koko blogin olemassaolon... No eipä tässä alkuvuoden aikana ole paljoa ehtinyt tapahtuakaan. Olen odotellut Kiden aloittavan juoksut maalis-huhtikuun aikana, mutta eipä ole tytsy vieläkään niitä aloittanut! Edellisestä juoksusta on kulunut aikaa jo 11 kuukautta! Onhan se kiva, kun juoksee harvoin, mutta mun vaan pitäisi oppia  ettei juoksut tule säännöllisesti. Nytkin on jäänyt useammat agilitykisat ja tokossa avoimen luokan korkkaus väliin, kun olen juoksuja odotellut.. Pitää vissiin vaan ilmoittautua jonnekin, niin eiköhän se sitten ne juoksut aloita :)

Agilityssa ollaan käyty kahdet kisat alkuvuoden aikana. Molemmista kisoista 2xhyl ja 1x5vp 3.sijalla. Radat olleet ihan ok pääasiassa, muutama aivan surkeakin mahtunut joukkoon. Kesäkaudelle siirryttiin uuteen ryhmään ja hyvä tuuri valmentajien suhteen jatkuu! Odotukset uusien koutsien suhteen on korkealla ja eiköhän me sinne 3-luokkaan nousta, kunhan vaan päästään kisaamaan!

Ilmoitin Kiden helatorstaille näyttelyyn, kun ajattelin että sinne päästään vaikka juoksut olisivatkin menossa. Osallistuimme sitten Raahen ryhmänäyttelyyn, jossa yllättäen taas kerran tuomarimuutos tollereilla. Tuomarina toimi Leni Finne. Odotukset eivät olleet korkealla, joten olin enemmän kuin tyytyväinen ErittäinHyvään! Arvostelu oli ihan Kiden näköinen: Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto. Sievä pää. Silmät voisivat olla hieman tummemmat. Hyvät korvat ja kaula. Seistessä aavistuksen takakorkea. Riittävä eturinta ja etukulmaukset. Takakulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Liikkuu hieman jäykästi takaa.                      Kiden kanssahan ei ole harjoiteltu lainkaan näyttelyesiintymistä ja se pönöttää juuri siinä asennossa mihin sattuu jäämään seiso-käskyn saadessaan. Eli se ei todellakaan näytä parhaita puoliaan, eikä seiso ryhdikkäästi :) Ehkä me voitais ihan vähän treenata tuota kehäkäyttäytymistä jos vielä joskus näyttelyyn eksytään...

Ohjatut tokotreenit jäävät kesältä, koska unohdin ilmoittautua tokoryhmään ennen kuin ne jo ehtivät täyttyä, Avoimen luokan liikkeet ovat aika hyvällä mallilla. Luoksetulon pysäytys aloitettiin alusta, koska Kide valui pysäytyksen jälkeen aina muutaman metrin. Ollaan nyt otettu käsimerkillä ja ainakin lyhyellä matkalla pysähtyy hyvin. Hypyssä Kiden on jotenkin hyvin vaikea tajuta, että hyppyjen välissä pitää ihan oikeasti istua.. Uskon, että tuo liike saadaan kuitenkin nopeasti valmiiksi.

Ajattelin, että panostetaan nyt kesällä sitten nomeen kun toko jää vähemmälle. Harmikseni kuitenkin huomasin, että nome.treenit ovat samana iltana agilityn kanssa. Ehdittäisiin ehkä just ja just nomeilemaan suoraan agilitysta, mutta taitaisi olla turhan raskasta koiralle. Mutta katsotaan jos saisin jostain kaivettua motivaatiota ja treenattaisiin ihan itseksemme. Tai sitten mejää tai jotain muuta.. Voi kun aikaa olisi enemmän, niin me tehtäis kaikkea kivaa! :)