Olen nyt viikon sisällä näyttänyt Kidelle varista jo kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla lähdin Kiden, variksen ja iltaruoan kanssa metsään. Kide oli taas kiinnostunut variksesta, mutta ei suostunut sitä kunnolla kantamaan. Yritti ennemminkin leikkiä variksen kanssa, josta jouduin sitä kieltämään. Istuin vartin verran kannon nokassa odotellen, että Kide olisi variksen minulle tuonut... Tuon pidempää en jaksanut istua hyttysten syöttinä ja päätin että olkoon koira sitten nälissään. Kotona ajattelin vielä kokeilla jos Kide huolisi variksen nylonsukan sisällä ja huolihan se!! En vaatinut siltä kuin yhden palautuksen ja sen jälkeen Kide sai isot kehut ja iltaruoan. :)

Tänään sitten päätin kokeilla jäisen variksen kanssa. Laitoin linnun taas sukkaan. Alun epävarmuuden jälkeen Kide kantoi varista ihan nätisti. Kokeilin sitten vielä jäistä varista ilman sukkaa ja pienen epäröinnin jälkeen sitäkin kannettiin!! Oli taas naapureilla ihmettelemistä kun juostiin Kiden kanssa vuorotellen ympäri pihaa variksen kanssa... Onnistuin ottamaan muutaman kuvankin Kiden kantaessa varista, jospa sieltä joku julkaisukelpoinenkin löytyisi kun laitan kuvat koneelle.

Olen huomannut, että vaadin Kideltä välillä ihan liikaa. Jos jokin asia ei onnistu heti ensi yrittämällä, niin lannistun ja meinaan luovuttaa koko homman. Pitäisi taas muistutella itseä nuoresta ja innokkaasta koirasta, joka ei aina malta keskittyä olennaiseen...