Kiden juoksut loppuivat odotetusti alkuviikosta ja ehdimme käydä siis yhdet treenitkin ennen viikonlopun klagia. Treenit menivät osaltamme todella vaisusti ja mietin, että aamupäivän 15 km juoksulenkki taisi viedä pikkukoiran voimat.. Perjantaina lämmitellessäni Kideä totesin, ettei se ollut oma itsensä. Se ei innostunut repimään lelua, mihin se on yleensä ihan hulluna, eikä sitä saanut syttymään tempuillakaan. Radalla minulla ei sitten ollutkaan käsissäni mikään ferrari, ennemminkin kömpelö traktori joka ei kiihdy eikä käänny.. Kolmella kiellolla tuloksena hyl. Lauantaiaamuna päätin, että jos eka rata menee yhtä huonosti kuin eilisen päivän, niin emme kisaa iltakisaa ollenkaan. Alkurata olikin ihan kamala, mutta loppua kohden vauhti alkoi kiihtyä ja meno alkoi näyttää normaalilta Kideltä. Tuloksena 5 rv ja yliaikaa lähes 10 sekuntia! Sijoituttiin tuolla tuloksella kolmanneksi, voi järkytys! :) Illan rata olikin taas sitten ihan jäkyttävää katsottavaa, tuloksena 5 rv ja 15 sekuntia yliaikaa. Illalla ei meinannut tulla uni, kun pohdiskelin Kiden omituista käytöstä. Uskon tuon haahuilun ja uneliaisuuden johtuvan ainakin osittain juuri loppuneesta juoksusta, joten eiköhän tuo helppota kun aika kuluu. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun en saanut Kideä motivoitua! Yleensä sen motivointi on hyvin helppoa, ei tarvi kuin vähän vilauttaa lelua niin tyttöon ihan täpinöissään. No nyt on koettu tämäkin ja opittu taas uutta tuosta koirasta. Sunnuntaina ei ollutkaan sitten mitään odotuksia ratojen suhteen. Aiemmin olemassa ollut rakko kantapäässä oli pahentunut niin pahaksi, etten saanut kenkiä edes jalkaan, joten jouduin juoksemaan radat avojaloin. Päätin kuitenkin ottaa kaiken irti viikonlopun kisoista ja mennä viimeisetkin radat. Hain kaupasta voimakkaasti haisevia jauhelihapihvejä, joilla sainkin Kideen eloa ennen rataa :) Radalla nähtiinkin sitten lähes oma itsensä pikkukoira ja tuloksena nollavoitto!! Tässä vaiheessa mulla tuli lähes itku, niin paljon oli isketty päätä seinään viikonlopun aikana ja nyt olinkin saanut oman koiran takaisin! Viimeiselle radalle lähdettiin hyvällä mielellä ja rata sujuikin vallan mainiosti :) Kide yllätti radan puolivälissä ja syöksyi raketin lailla putkesta. En ehtinyt tekemään suunnittelemaani ohjauskuviota, joten hypyltä tuli kielto. Koska kyseessä oli sarjaeste, enkä korjannut edellistä hyppyä, tuloksena hyl. Olen kuitenkin todellla todella tyytyväinen tuohon rataan! Rata olisi ollut muuten puhdas nollarata ilman tuota yhtä mokaa.

Sunnuntain onnistumisista innostuneena päätin ilmoittaa Kiden tokokokeeseen! Avoimen liikkeet eivät todellakaan ole vielä valmiina, mutta onhan tässä muutama viikko aikaa treenata ne edes johonkin kuntoon.

Lopuksi vielä yhden kaverin facebook-päivitys, johon yhdyn ihan täysin:

Päivän päätteeksi on kuitenkin ihan sama vaikka eivät hyppäsi hypyn hyppyä, kunhan toimivat perheessä <3

mail.google.com-normal.jpg