Olimme tänään ensimmäistä kertaa tokokokeessa. Viime yö ja tämä aamu meni jännittäessä, olihan tämä elämäni ensimmäinen tokokoe ja ensimmäinen virallinen koe missään lajissa Kiden kanssa. Aamuyön tunteina tuli mietittyä moneen kertaan, että miksi ihmeessä olen mennyt ilmoittautumaan kokeeseen.

Paikanpäällä oli onneksi kohtalotovereita ja sainkin paljon vertaistukea jännitykseen. Heti paikallamakuussa meinasi ohjaajalla tulla itku ja oksennus, kun jännitti niin kovasti! Kide on tosi varma paikkamakuussa, mutta haastetta tuli reippaasti lisää kun viereinen koira nousi ylös ja meni haistelemaan Kideä! Olin jo ihan varma, että kohta Kidekin pomppaa maasta ylös. Tuomari antoi koiran haistella Kideä jonkin aikaa, ennenkuin antoi ohjaajalle käskyn hakea koiransa. Kide onneksi pysyi maassa loppuun saakka, vaikka ohjaaja kävi hakemassa koiransa pois! En tiedä vaikuttiko tuo välikohtaus siihen, että Kide nousi maasta melkein heti kun viereen pääsin, joten paikkamakuusta pisteitä 9. Seuraamiset meni paremmin kuin odotin. Epäilin, että Kide alkaisi jätättää minun hermoiluni vuoksi, mutta sepäs seurasikin tosi reippaasti hyvällä kontaktilla! Molemmista seuraamisista ysit. Meidän varmin liike, luoksetulo, ei tällä kertaa ollutkaan varmin... Kide tekee 99 prosenttisesti kympin luoksetulon, mutta tänään vauhtia olikin liikaa ja Kide törmäsi hiukan minuun sivulle tullessaan. Tästä pisteitä 9. Seisomisessa seuraamisen yhteydessä tuli seuraava yllätys. Kide oli kyllä jäänyt hienosti seisomaan käskystä, mutta juuri ennenkuin liikkeenohjaaja ehti antaa käskyn palata koiran luo, niin Kide olikin käynyt istumaan ja rapsutteli itseään. Todennäköisesti se rauhoitteli itseään minun jännittäessäni tai oli ihmeissään, kun ei saanut lainkaan palkkaa. Eilenhän yhtäkkiä tajusin, etten ole kertaakaan treenannut kaikkia liikkeitä läpi ilman palkkaa... Hyppy oli täydellinen muuten, mutta Kide ehti hyppäämään ennen käskyä! Saatiin siitä kuitenkin 8 pistettä, koska lupa hyppyyn oli jo tullut. Kokonaisvaikutus 10 ja tuomari kehui, kuinka Kidestä näkee että se tykkää tehdä töitä kanssani! :) Tuomarin sanat kyllä lämmittivät mieltä!!

Tottelevaisuuskoe 12.11.2011 Kokkola, tuomarina Allan Aula

1. Luoksepäästävyys 10

2. Paikalla makaaminen 9

3. Seuraaminen kytkettynä 9

4. Seuraaminen taluttimetta 9

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9

6. Luoksetulo 9

7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 5

8. Estehyppy 8

9. Kokonaisvaikutus 10

ALO1, 172 p, sij. 3/12